Onko kaikki selitettävissä traumoilla?

Addiktit kertovat usein kokeneensa traumaattisia asioita elämässään ja pitävät niitä suoraan syy-yhteytenä siihen miksi he ovat alkaneet käyttämään päihteitä ja sairastuneet riippuvuuteen. Kokemusasiantuntijoiden omaelämäkertomuksissa toistuu usein tuska esimerkiksi vanhempien avioerosta ja/tai päihteiden käytöstä, kiusatuksi tulemisen kokemuksista, köyhyyden tuomasta häpeästä jne.

Moni onkin siinä käsityksessä, että jokaisen riippuvuuteen sairastuneen henkilön taustalla on aina poikkeuksellisen vaikeita kokemuksia, kuten esimerkiksi väkivaltaa, hyväksikäyttöä, vanhempien raskasta päihdekäyttöä ja välinpitämättömyyttä.

Ajatus "kaikki lähtee kotoa" syntyy olettamuksesta, että ei kai kukaan käyttäisi huumeita, jos olisi kotona saanut rakkautta ja huolenpitoa.

Kertooko 50 vuotta sitten tehty rottakoe koko totuuden riippuvuussairaudesta?

1970-luvulla tehtyä Rat-Park tutkimusta käytetään edelleen esimerkkinä ja todisteena siitä, että nimenomaan olosuhteet aiheuttavat päihderiippuvuutta. Tutkimuksessa on perää, mutta ovatko asiat sittenkään niin yksiselitteisiä ja mustavalkoisia? 

Mietitäänpä hetki. Tavallinen elämä ei ole täydellistä, vaan haasteet, vastoinkäymiset ja vaikeudet kuuluvat osana kaikkien ihmisten elämään. Useimmat ihmiset kohtaavat elämänsä aikana vaikeita aikoja ja/tai sellaisia asioita, jotka järkyttävät heidän mieltään vakavasti. 

• Miksi eivät sitten kaikki, jotka ovat kokeneet traumaattisia kokemuksia sairastu vakaviin riippuvuuksiin? 
• Miksi osa sodista palanneista jatkaa huumeiden käyttöä pakonomaisesti, kun suurin osa sotilaista pystyi esim. Rat-park tutkimuksen mukaan lopettamaan käytön seinään palattuaan kotiin turvaan ja rakkaittensa pariin?
• Miksi joku sairastuu riippuvuuteen laillisesta reseptilääkkeestä, kun toinen pystyy lopettamaan sen käytön ilman ongelmia?
• Miksi osa ihmisistä kykenee päihteiden kohtuukäyttöön, kun toisilla käyttö on pakonomaista ja tuhoisaa? 
• Miksi kaikki päihdeperheissä kasvaneet lapset eivät itse ala käyttämään huumeita? 
• Miksi joku alkaa käyttämään huumeita, vaikkei olisi koskaan nähnyt omien vanhempien käyttävän minkäänlaisia päihteitä? 
• Miksi joku kiusattu antaa kiusaajien olla omassa arvossaan ja kääntää kokemuksen vahvuudeksi, kun toinen kiusattu ajautuu kokemuksen myötä käyttämään päihteitä? 
• Miksi toinen vähävaraisessa perheessä kasvanut päättää opiskella ja tehdä paljon työtä saavuttaakseen paremman elintason, kun toinen antaa periksi ja alkaa käyttämään huumeita? 
• Miksi joku takertuu menneisyyden ikäviin tapahtumiin, käyden niitä mielessään läpi yhä uudelleen, kun toinen saman kokenut kohauttaa olkiaan ja jatkaa elämäänsä hyvillä mielin?
  
• Miksi joku alkaa käyttämään huumeita ja sairastuu vakavaan riippuvuuteen, vaikka ihan kaikki olisi hyvin, eikä hänen elämässään olisi ollut sellaisia vastoinkäymisiä, jotka voisivat selittää sairastumisen? 

Tutustu aiheeseen tarkemmin sivuilta: Miksi läheiseni on sairastunut huumeriippuvuuteen?

Lähtökohtamme, kokemuksemme tai vaikeutemme eivät pitäisi määritellä meitä ihmisinä ja yksilöinä, sillä loppupelissä olemme kukin vastuussa vain itsestämme ja siitä, kuinka itse suhtaudumme asioihin, sekä siitä, mihin suuntaan haluamme omaa elämäämme viedä.

Miksi sitten osa ihmisistä näyttävät valitsevan traumojen seurauksena rikollisuuden, päihteiden käytön ja kaikin puolin vastuuttoman elämän? Onko kyseessä tietoinen valinta vai mistä on kysymys?

Voiko traumakäsite olla tekosyy jolla vältetään sairaudesta vastuun ottamista?
Aika jota elämme, on haastellista tunne-elämänsairaudelle ja riippuvuudelle alttiille henkilöille mm. siksi että huumeita on helposti tarjolla jokapuolella ja yleinen asenne on muuttunut nuorten keskuudessa huumemyönteiseksi. Aika on haastellista myös siksi, että trauma-käsite on vääristynyt yleistyväksi ilmiöksi, jossa vellotaan loputtomiin kaikissa niissä isoissa ja pienissä epäoikeudenmukaisuuksissa ja vääryyksissä, joita on elämänsä aikana kokenut.

Kun huomio keskittyy ikäviin asioihin, unohdetaan lopulta kaikki se, mikä elämässä on hyvin, eikä enää osata tuntea kiitollisuutta, vaikka siihen olisi runsaasti aihetta. Ei nähdä läheisten ponnisteluja ja hyvää tarkoitusta, vaan etsitään virheitä, joista heitä voi syyttää. Ei osata pyytää tai antaa anteeksi tehdyistä virheistä, vaan annetaan tilaa vihalle ja katkeruudelle. Loukkaannutaan kaikesta. Vaaditaan muilta täydellisyyttä, mutta ei oteta vastuuta omasta toiminnasta.  Hävetään omia lähtökohtia ja ollaan kateellisia heille, joilla näyttäisi menevän itseään paremmin. Ei osata vastaanottaa rakkautta, vaan työnnetään pois ne ihmiset, jotka välittävät aidosti. Puetaan ylle uhriviitta ja paetaan omaa vastuuta itsestään. Identifioidutaan olosuhteiden uhreiksi. Pidetään kiinni uhriroolista.

Tämänlainen käytös voi joskus kuulua murrosikään tai esimerkiksi masennukseen, mutta se voi myös olla tyypillistä päihdesairauden oireilua, jossa addikti oikeuttaa itselleen väärät toimintamallinsa syyttämällä sairastumisestaan esimerkiksi tiettyjä henkilöitä, olosuhteita ja lähtökohtiaan. Olosuhteiden ja muiden syyttely voi jäädä päälle, ellei käsittele vaikeita tunteitaan ja ja opi täysin ymmärtämään omaa sairauttaan. 

Alttius, ympäristön olosuhteet ja sattumat
Sairaus ei ole kuitenkaan koskaan ole suoraan kenenkään syytä tai yksittäisten tapahtumien seurausta, vaan loppupelissä kaikki on sattumien summaa, jonka myötä kehittyy aivosairaus, joka vaikuttaa sairastuneen yksilön mielihyväjärjestelmään, käytökseen ja päätöksentekoon. Sairastuminen johtuu yksilön aivojen välittäjäaineiden toimintahäiriöstä ja sen monimuotoisista seurauksista. Päihteen käyttö vahvistaa sairauden oireita entisestään.

Onko siis väärin sanoa, että traumat aiheuttavat riippuvuussairautta?
Ei ole. Traumaattiset kokemukset voivat olla osasyynä sille että joku ajautuu kokeilemaan päihteitä. Lauseeseen voisi kuitenkin selvyyden vuoksi lisätä ”jos henkilöllä on alttius sairastua riippuvuuksiin”.  

Traumaattiset kokemukset eivät siis aiheuta kaikille ihmisille riskiä sairastua riippuvuuksiin, muutenhan suurin osa ihmisistä olisi addikteja. Heille, joilla alttius on, riski sairastua korostuu. Heidän elämänpolullaan on voinut olla vaikeita kokemuksia, joiden käsittelemiseen he eivät ole saaneet apua ajoissa.

Sairastuminen päihderiippuvuussairauteen ei ole omaa valinta, vaikka sairaudesta toipumiseen kuuluukin se, että henkilö opettelee ottamaan vastuuta sairauden oireista johtuvista valinnoistaan.